sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Osa 3. Syytös

Photobucket
Tadah, tämän osan tekemiseen meni hieman pidempään kuin olin suunnitellut, sillä minulla oli kiireitä töissä ja niin edelleen. Mutta tässäpä tämä osa kuitenkin on.
Halusin saada tämän osan nopeasti valmiiksi (en onnistunut siinä) ja olen pahoillani siitä, ettei tässä nyt varsinaisesti tapahdu mitään. Seuraavaan osaan tuleekin sitten vähän enemmän toimintaa. Tosin aion pitää pienen taukoa, ennen kuin aloitan kuvaamaan seuraavaa osaa. Haluan nimittäin välillä ihan pelatakin.


Photobucket
Myöhemmin sinä iltana me menimme Lauran kanssa nukkumaan vierashuoneeseen. Minä pyysin, että saisin nukkua alasängyllä. En luottanut huteran oloiseen kerrossänkyyn.
Mutta minä olin väsynyt ja onnellinen. Olin saanut käydä suihkussa ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni katsonut kauhuelokuvan. Se riitti tekemään minut tyytyväiseksi.
”Laura, mitä nyt tapahtuu?” minä kysyin mietteliäänä.

Photobucket
Hän asettui yläsänkyyn makuulleen, ennen kuin vastasi.
”Ei harmainta aavistusta. Minä meinasin olla täällä niin kauan, kunnes Henry häätää minut taas ulos. Ja sinuna en miettisi sitä turhan paljoa. Sitä rupeaa vain pelkäämään tulevaisuutta”, hän sanoi. Vaikka en nähnytkään hänen kasvojaan, saatoin kuulla että hän oli rentoutunut.
”Mutta pitää tulevaisuutta suunnitella”, minä sanoin.

Photobucket
“Voi olla, mutta mina en välitä tehdä sitä ainakaan nyt”, hän sanoi ja kuulin hänen kiskaisevan peiton päälleen.

Photobucket
“Hyvää yötä Constance”, hän sanoi ja pian kuulinkin hänen hengityksensä hidastuvan ja rauhoittuvan.

Photobucket
Hymyilin itsekseni ja päätin itsekin ruveta nukkumaan. Huomenna ehtisin kyllä miettimään kaikkea tapahtunutta ja sitä, mitä tulisi tapahtumaan.

Photobucket
Asettauduin mukavalle patjalle makaamaan ja nautiskelin puhtaiden, uusien lakanoiden tunnusta ihollani. Jos minulta kysytään, niin mikään ei ole sen ihanampaa. Eikä aikaakaan kun minäkin olin jo unessa.

-------------------------------------------------------

Photobucket
Heräsin yllättäen keskellä yötä, enkä aluksi tajunnut, missä olin. Sitten aloin erottamaan tapetin lehtikuvion, ja muistin mitä eilen oli tapahtunut.

Photobucket
Nousin hiljaa istumaan, ja toivoin, etten herättäisi nukkuvaa Lauraa. Kuulin hänen hengityksensä selvästi hiljaisessa huoneessa ja sain melkein sydänkohtauksen kun hän käänsi kylkeään.

Photobucket
Mikä minut oikein oli herättänyt? Ehkä kaikki tapahtunut oli saanut minut näkemään painajaisia. Tosin yleensä muistin uneni aika selvästi. Hieroin unihiekat silmistäni ja yritin kuulostella, jos jostakin kuuluisi epäilyttäviä ääniä.

Photobucket
Hätkähdin kun kuulin olohuoneesta ääniä. Joku käveli siellä ja laittoi kahvinkeittimen päälle. Huokaisin itsekseni. Yksikään rikollinen ei taatusti rupeaisi keittämään kahvia keskellä yötä talossa, johon oli murtautunut.

Photobucket
Laitoin jalkaani farkut, jotka olivat olleet minulla päällä jo aiemmin ja menin varoen ja mahdollisimman hiljaa olohuoneeseen. En halunnut herättää ketään. Tiesin kokemuksesta, miten inhottavaa on herätä keskellä yötä. Tulin ajatelleeksi, että minun pitäisi olla ärtynyt herätyksestä. mutta minä tunsin oloni täysin virkeäksi.

Photobucket
Henry istui keittiön pöydän ääressä juomassa kahvia ja tuijottamassa hajamielisesti ulos ikkunasta. Hän ei osoittanut millään lailla, että olisi huomannut minut. Mietin, että kuka ihme joisi kahvia tähän aikaan yöstä? En ollut varma, paljonko kello oli.

Photobucket
Vedin tuolin pois pöydän äärestä ja istuin siihen. Henry hätkähti ja vilkaisi minua pikaisesti, mutta ei sanonut mitään, vaan jatkoi ulos tuijottamistaan.

Photobucket
Istuimme siinä hetken paikoillamme, enkä minä uskaltanut puhua. Mitä jos olin häirinnyt Henryä, eikä hän haluaisi olla missään tekemisissä kanssani tällä hetkellä? Mietin jo, että nousisinko pois ja menisin takaisin nukkumaan.

Photobucket
“Mikä sinut saa heräämään tähän aikaan yöstä?” hän kysyi yllättäen. Minä hätkähdin hänen puhettaan ja olin pompata kattoon säikähdyksestä.
”Kai sinä tiedät, että minä ymmärrän… Tai siis että me kaikki ymmärrämme, jos haluat lähteä. Minä voin jopa viedä sinut kotiisi”, hän sanoi ja joi taas kahviaan.

Photobucket
“Minun kodissani kävi joku tyyppi kyselemässä sinun siskostasi ja hän uhkaili minua”, sanoin äkäisenä takaisin.
”Enkä minä halua mennä takaisin”, puuskahdin.

Photobucket
“Miksi sinä edes haluat olla mukana tässä? Sinä voisit vielä hankkia poliisin apua, mutta me emme”, hän kysyi ja laski kahvikupin syliinsä.
”Minä pidän Laurasta. Hän on ainoa ihminen, jota saatan sanoa ystäväkseni”, sanoin ja katsoin hänen reaktiotaan.
”Kai sinä tiedät, että on Lauran syytä, että jouduit tähän mukaan? Kaikki oli alun perinkin hänen syytään. Ilman häntä minun ja Sofian ei tarvitsisi piilotella”, hän sanoi.

Photobucket
“Jos Laura ei olisi tappanut isää, vaan lähtenyt kotoa niin kuin minä, niin isä olisi saattanut antaa rahansa jollekin muulle. Mutta koska Laura tappoi isän ennen kuin hän ehti muuttaa testamenttiaan, niin me jouduimme tähän tilanteeseen”, Henry sanoi ja nousi ylös.
”Minä olin jo naimisissa kun Laura tappoi hänet. Minäkin olin vihainen äidin kuolemasta, mutta minä en sentään tappanut isää. Tosin siinä vaiheessa en enää edes asunut kotona”, hän jatkoi ja asetti kuppinsa lavuaarin reunalle.

Photobucket
“Mieti sitä Constance. Ilman Lauraa et olisi joutunut lähtemään kotoasi. Ja ilman Lauraa minä ja Sofia voisimme elää onnellisina pienessä omakotitalossa jossain muualla. Eikä meidän tarvitsisi pelätä. Joten minä ymmärrän kyllä, jos haluat lähteä. Vielä ei ole liian myöhäistä”, hän sanoi ja meni hänen ja Sofian makuuhuoneeseen. Minä jäin katsomaan hänen peräänsä.

Photobucket
Katselin hiljaa ulos ikkunasta ja mietin. Oliko minun todella järkevää jäädä tänne?

-------------------------------------------------------

Photobucket
Aamulla Sofia tuli herättämään minut. Hänen avatessaan oven kuulin Henryn ja Lauran keskustelevan kovaäänisesti ja vihaisen oloisesti olohuoneessa.
”Ajattelin laittaa sinun hiuksesi. Me lähdemme tänään kaupoille”, hän sanoi.
Hän suoristi minun hiukseni ja teki minulle letin jakauksen toiselle puolelle. Hän laittoi kasvoni ja toi minulle vaatteita. Kaiken tämän hän teki mahdollisimman aikaa vievästi.
”Riitelevätkö he pahastikin?” minä kysyin viimein.
”Eivät kovin. Henry vain on hieman suojelevainen isoveli. Mutta sinä voit mennä olohuoneeseen katsomaan, millainen taistelutanner siellä on”, hän sanoi.

Photobucket
Menin siis olohuoneeseen, jossa Henry ja Laura istuivat kasvokkain keittiön pöydän ääressä. Aluksi en tajunnut, mikä Laurassa oli muuttunut, sillä hänen hiuksensa olivat edelleen yhtä vaaleat ja kauniit kuin ennenkin. Sitten hän hipaisi yllättäen lyhentyneitä hiuksiaan.

Photobucket
“Huomenta Constance. Minä olinkin juuri lopettanut saarnaamisen tälle idiootille”, Henry sanoi ja nousi ylös. Sanomatta enää mitään hän marssi makuuhuoneeseensa.

Photobucket
“Laura, miksi sinä leikkasit hiuksesi? Mitä on tapahtunut?” minä kysyin huolestuneena ja kiersin katsomaan häntä pöydän toiselle puolelle.

Photobucket
“Ei ole tapahtunut mitään. Minä vain rupesin miettimään asioita ja minun teki mieli leikata hiuksiani. Eihän se niin kamalaa ole?” hän kysyi hymyillen viattomasti.

-------------------------------------------------------

Photobucket
Me istuimme pitkän ja rasittavan shoppailureissun jälkeen pienen, lähes aution kahvilan terassilla. Minä olin saanut uusia vaatteita ja kenkiä, sekä piilolinssit. Täytyy sanoa, että tunsin oloni alastomaksi ilman lasejani.
”Tuota, Constance, oletko jo miettinyt, aiotko jäädä tänne?” Sofia kysyi varoen, kun me odottelimme ruokiamme.

Photobucket
“Jonkin verran, mutta minusta tuntuu paremmalta olla täällä kuin kotonani koskaan. Enkä ole siksi ihan varma, haluanko edes palata koskaan kotiin. Vaikka siitä tulee taatusti taas lisää ongelmia, kun vanhempani alkavat kaipailla minua”, sanoin ja yritin hymyillä ystävällisesti. Se ei oikein onnistunut, sillä mietin liikaa kaikkea sitä, mitä voisi seurata tänne jäämisestäni.

Photobucket
“Kai sinä tiedät, että me ymmärrämme jos haluat lähteä? Tällainen elämäntyyli ei sovi kaikille”, Sofia sanoi. Olin kuullut saman jutun jo Henryltä, enkä olisi halunnut kuulla sitä toiste. Se sai minut tuntemaan, että he toivoivat minun lähtevän pois.

Photobucket
“Niin no, tulee minulle ainakin sinua ikävä, jos lähdet. Mutta olisit ainakin turvassa, jos lähtisit”, Laura sanoi. Hän hymyili minulle aurinkoisesti.

Photobucket
“Hetkinen. Tämä alkaa kuulostaa siltä, että te haluatte päästä minusta eroon”, minä sanoin äkkiä ja tuijotin hetken hiljaa Lauran ja Sofian kasvoja. He väistivät katsettani häpeissään.

Photobucket
“Minä en aio enää mennä kotiin. Laura, sinun pitäisi jo tietää, että minä tein hidasta kuolemaa siellä. Minulla ei nyt ole kotia, enkä aio palata siihen taloon enää koskaan. Minulle on aivan sama, haluatteko te minusta eroon, mutta saatte nyt vähän aikaa sietää minua, koska saitte minut mukaan tähän juttuun”, minä kivahdin.

Photobucket
“Constance. Emme me halua, että sinä lähdet. Me pidämme sinusta. Mutta jos sinä joudut meidän vuoksemme vaaraan… Ei se ole oikein”, Sofia sanoi sovittelevasti. Minä nousin seisomaan ja tuijotin heitä epäuskoisena.
”Minä en halua nyt puhua teidän kanssanne. Minun pitää saada vähän ajatella”, minä sanoin hiljaa.
”Constance…” Laura sanoi ja viittasi minut takaisin istumaan. Se suututti minua todella paljon. Olin koko ikäni ollut mieliksi kaikille, enkä jaksanut enää olla mieliksi heille. Minusta tuntui, että olisin alkanut huutamaan heille hetkellä millä hyvänsä, joten lähdin juoksemaan pois.

Photobucket
He eivät edes huutaneet perääni, vaan jäivät siihen istumaan ja katselemaan, kun minä juoksin pois. Tavallaan se sattui enemmän kuin se, että he halusivat minun häipyvän takaisin Riverviewiin.

-------------------------------------------------------

Photobucket
Minä juoksin niin kauas kun jaksoin ja jatkoin sitten kävellen. Minun jalkojani särki, sillä Sofian antamat tennarit eivät olleet mitkään juoksukengät. Ja en ollut koskaan elämässäni pitänyt juoksemisesta. Liikuin yleensä korkokengät jalassa, joilla ei juuri tullut juostua.
Mutta minä saavuin meren rantaan.

Photobucket
Minua hävetti pois juoksemiseni ja käyttäytymiseni. Olin ollut kuin pikkulapsi, joka ei saanut mitä halusi. En halunnut vielä palata takaisin pahoittelemaan käytöstäni. Mielessäni kävi, etten olisi lainkaan mennyt takaisin, mutta hylkäsin ajatuksen nopeasti. Minä en pääsisi ilman rahaa yhtään minnekään, eikä minulla edes ollut mukanani muita vaatteita. Ostoksenikin olin jättänyt Sofian ja Lauran luo.

Photobucket
Katselin merta ja koitin rauhoittua. Pitäisikö minun mennä sanomaan, että kaikki on hyvin, ja että halusin ajatella rauhassa? Harmittelin sitä, ettei minulla ollut puhelinta. En voinut soittaa heille ja sanoa, missä oikein harhailin.

Photobucket
Huokaisten sitten käännyin ympäri ja lähdin kävelemään takaisin päin. En menisi suoraan takaisin Henryn ja Sofian asunnolle, vaan kiertelisin hieman. Mietiskelisin. Se vaikutti oikein hyvältä suunnitelmalta.

Photobucket
Matkallani näin sievän pienen lammen ja sen edustalla puisen penkin. Istuin huokaisten penkille ja lepuutin kipeitä jalkojani. En ollut tajunnutkaan, miten juokseminen kipeyttää jalkoja.

Photobucket
Hymyilin itsekseni. Ei tämä kaikki voinut niin kamalaa olla, kuin muut väittivät. Vaikka minunkin perässäni luultavasti oli joku paha rikollinen tai vastaavaa, ei minua pelottanut lainkaan. Olin peräti kummallisen rauhallinen.

Photobucket
Jatkoin taas matkaani ja kirosin itsekseni. En ollut edes tajunnut, miten kauas olin juossut. Minun teki mieli istua jalkakäytävälle ja heittää kengät pois. Unohdin kuitenkin tämän ajatuksen, kun näin puiden takaa pilkistävän rakennuksen.

Photobucket
Meren rannalla, pienellä kukkulalla oli sievä, pieni pagodi. En ollut koskaan nähnyt sellaista itse, mutta olin aina haaveillut siitä. Eihän tämä tietenkään voittanut sitä, että olisin voinut matkustaa Kiinaan ja nähdä siellä tällaisen rakennuksen, mutta tämä oli parasta mitä tällä hetkellä saatoin saada.

Photobucket
Kiipesin portaita ylös ja pysähdyin poimimaan pienessä puussa kasvavia limettejä. Taas yksi asia jota en ollut koskaan ennen tehnyt. Äitini mielestä sitrushedelmät aiheuttavat ryppyjä. En sitten tiedä, miten hän sen perustelee. Mutta söin kuitenkin varoen yhden kirpeän hedelmän. Se helpotti kiukkuista oloani ja minusta tuntui, että jalkoihini ei enää koskenutkaan niin pahasti.

Photobucket
Kiipesin vielä hieman ylemmäs, aina pagodiin asti. Rakennus oli upea, ja sieltä näki kauas merelle. Lempeä tuuli kulki rakennuksen läpi ja minä katselin maisemia ihastuneena.

Photobucket
Sitten huomasin yhdessä nurkassa olevan kaukoputken. Ihastuneena menin heti sitä kohti. Miten paljon oikein oli asioita, joita en ollut vielä tehnyt? En ollut koskaan katsonut edes kiikareilla, sillä äidin mielestä se aiheuttaa likinäköisyyttä.
”Hah, sanonko minne voit tunkea nuo typerät varoituksesi, äiti?” ajattelin ja painoin silmäni kaukoputken linssille.

Photobucket
Katselin innoissani ohi kulkevia veneitä ja laivoja. Näin myös paljon lintuja ja jopa yhden lentokoneen. Mietin, että minun pitäisi tulla tänne uudelleen jokin yö. Voisin katsella tähtiä.
En suonut ajatustakaan Lauralle, Sofialle ja Henrylle. Minulla oli oikein hyvä olla.

-------------------------------------------------------

Photobucket
Kun ilta alkoi jo hämärtää, minä viimein päätin palata asunnolle. Minä olin rauhallinen ja tyyni, ja mikä parasta, olin saanut ajatukseni järjestykseen. Minä tiesin, mitä tekisin.

Photobucket
Kun avasin asunnon lukitsemattoman oven, näin ensimmäiseksi Henryn, joka seisoi ikkunassa katselemassa ulos. Hän ei tuntunut huomaavan minua.
”Hei”, minä sanoin varoen.

Photobucket
Hän kääntyi nopeasti ympäri ja katsoi minua hämmästyneenä.
”Constance! Laura ja Sofia ovat etsineet sinua koko päivän!” hän sanoi ja kuulin hänen äänessään helpotuksen. Hän käveli luokseni.

Photobucket
“Oletko kunnossa? Tiedän että ne naiset osaavat joskus olla erittäin tahdittomia. He eivät kuitenkaan tarkoita pahaa, mutta…” hän sanoi, muttei päättänyt lausettaan.

Photobucket
“Aiotko sinä lähteä?” hän kysyi hiljaa. Hänen äänensä sai minut säpsähtämään. Hän kuulosti hieman masentuneelta.

Photobucket
“En tiedä vielä. Minun pitää vielä hieman ajatella. Mutta jos vain te kestätte minua, niin minä jäisin mielelläni vähäksi aikaa”, sanoin. En kehdannut vielä sanoa ääneen päätöstäni, sillä pelkäsin Henryn reaktiota. Kyllä he kaikki saisivat tietää pian.

-------------------------------------------------------

Photobucket
Sinä yönä minä laitoin päälleni useita kerroksia vaatteita, jotta saisin niitä mahdollisimman paljon mukaani. Otin rahaa keittiöstä purkista, jossa luki ”Pullarahaa”. Minulle tuli siitä hieman huono omatunto, mutta he olivat tavallaan minulle velkaa. Ehkä he ymmärtäisivät. Ja en minä paljoa rahaa vienyt.
Katselin asuntoa vielä kerran. Olin ollut täällä vain vajaat pari päivää, enkä tuntenut näitä ihmisiä. Silti lähteminen tuntui yllättävän pahalta. En halunnut pahentaa tilannetta ja kertoa, että minä lähtisin. Se olisi ollut vain vaivaannuttavaa. Heillä oli kyllä tarpeeksi ongelmia ilman minuakin.

Photobucket
Ehkä vielä jonakin päivänä etsisin heidät käsiini ja selittäisin, miten en halunnut vaikeuttaa heidän elämäänsä. Kyllä minä tiesin, etteivät he oikeastaan halunneet minua tänne. Se saattoi johtua siitäkin, että he halusivat minun olevan turvassa, tai siitä, että minä olin tiellä. En välittänyt, kummasta se johtui. Minun vain pitäisi lähteä.

Photobucket
Kävelin lähimmälle löytämälleni linja-autopysäkille ja tarkistin aikataulun. Suuri taulu katoksen seinässä kertoi, että puolen tunnin päästä saapuisi seuraava linja-auto, joka veisi minut takaisin Riverviewiin. Siellä minä laittaisin taloni myyntiin ja häipyisin sitten vaikka Kiinaan.

Photobucket
Sitten kuulin hiljaiset askeleet, jotka lähestyivät pysäkkiä. En kääntänyt katsettani, sillä oletin sen olevan joku, jolla oli tarve kulkea yöllä Riverviewiin bussilla. Ja en halunnut kiinnittää kenenkään huomiota tuijottamalla.

Photobucket
Hämmästyin kun tämä joku istui viereeni. Sitten tunnistin hänet.

Photobucket
Me istuimme hiljaa jonkin aikaa ja minä hymyilin hermostuneena. Alkaisiko hän raivota minulle? Käskisikö hän luovuttaa rahat, jotka olin ottanut? Löisikö hän minua? Vihaisiko hän?

Photobucket
“Olen pahoillani”, sanoin viimein, pitkältä tuntuvan hiljaisuuden jälkeen.
”Minun olisi pitänyt sanoa, että aion lähteä. Minusta vain tuntui paremmalta lähteä sanomatta mitään. Ja minä tiedän, että te halusitte vain päästä minusta eroon, ja minä en tahdo olla taakka”, sanoin nopeasti ja odotin hänen ärähtävän jotakin.

Photobucket
“Minä ymmärrän täysin. Minustakin on helpompaa lähteä hyvästelemättä. Mutta jos tosiaan haluat lähteä kotiisi, minä voin ihan hyvin viedä sinut”, hän sanoi ja naurahti. En ollut uskoa korviani. Olin todella odottanut hänen olevan vihainen.

Photobucket
“Ihanko oikeasti? Etkö sinä ole vihainen kun vein teiltä rahaa ja niin edelleen? Te maksoitte nämä vaatteetkin ja kaikkea”, minä sanoin ääni vapisten.

Photobucket
“Miksi minä olisin vihainen? Me olemme sinulle velkaa”, hän sanoi kummastuneen näköisenä.
”Minä vein paljon enemmän kun lähdin kotoa. Minä vein isän uuden auton, koko vaatekertani ja tonnikaupalla rahaa. Ja myöhemmin vein Sofian. Eikä isä siltikään tullut minun perääni. Miksi minä siis lähtisin vähemmästä?” hän sanoi ja hymyili.

Photobucket
Sitten hänen puhelimensa soi ja hän pomppasi pystyyn. Hän otti puhelimen taskustaan ja vastasi siihen hymyillen.
”Ei huolta Laura, me olemme Constancen kanssa ulkona. Me tulemme kohta takaisin”, hän sanoi puhelimeen.

Photobucket
Kuulin Lauran äänen, mutta en erottanut sanoja. Hän oli kiihtynyt, ja hän puhui nopeasti kovaan ääneen.
”Siis mitä? Minua ei oikein naurata tällaiset jutut. Jospa…” hän sanoi, mutta Laura keskeytti hänet.

Photobucket
“Siepattu?” Henry kuiskasi kauhistuneena. Puhelin lipesi hänen otteestaan ja kolahti maahan. Henry ei tuntunut edes huomaavan sitä. Hän tuijotti eteensä kauhistuneena.
”Sofia on siepattu”, hän kuiskasi.