tiistai 22. marraskuuta 2011

Osa 1. Laura

Photobucket
Tästä osasta puuttuu vielä otsikkokuva, mutta teen sen hieman myöhemmin.
Mutta kuvien laadusta sen verran, että noin puolessa välissä pitäisi alkaa parempilaatuiset kuvat, saa sitten nähdä että miten hyvin ne näkyvät.
Mutta kommentit olisivat enemmän kuin kivoja. Minä suorastaan elän niillä.
EDIT// Eipä puutu enää otsikkokuva. Tadah! 

Photobucket
Vasta kun seisoimme taloni ovella, tajusin kysyä nuoren naisen nimeä.
”Olen Laura Mictow. Mikä sinun nimesi sitten on?” hän sanoi nauraen.
”Constance Shelley”, vastasin ja hymyilin hieman hermostuneena.
”Eikö sinulla muuten ole mitään matkatavaroita?” kysyin.
”Ei vielä. Minun olisi tarkoitus huomenna hakea ne ystävältäni, joka tuo ne tähän kaupunkiin”, Laura sanoi ja hymyili ystävällisesti.

Photobucket
Sisään päästyämme kehotin Lauraa istumaan ja sytytin sitten tulen takkaan. Riverviewissä ovat yöt usein kylmiä, varsinkin niin lähellä jokea kuin minun taloni oli.
”Toivottavasti sinua ei haittaa, että joudut nukkumaan sohvalla”, sanoin ja punastuin hieman. Miksi ihmeessä olin kutsunut luokseni vieraan, jos hänelle ei ollut parempaa paikkaa nukkua kuin sohva? Millainen emäntä minä oikein olin?
”Tämä käy loistavasti! Sinun sohvasi ovat luksusta verrattuna siihen, missä yleensä joudun nukkumaan”, Laura vastasi ja vaikka en nähnytkään hänen kasvojaan, kuulin hänen olevan aidosti tyytyväinen nukkumispaikkaansa.

Photobucket
Täytyy myöntää, että olin erittäin hermostunut kun istuin Lauran viereen ja yritin keksiä jotakin fiksua puheenaihetta. Onneksi Laura avasi keskustelun heti, kun istuin.
”Asutko yksin?” hän kysyi.
”Kyllä. Oikeastaan tämä talo ostettiin minulle ja sulhaselleni, mutta häitä ei koskaan tullutkaan. Joten minä muutin tänne yksin”, sanoin ja hymyilin helpottuneena. Sitten nolostuin taas hieman. Miksi ihmeessä selitin yksityisasioitani vieraille ihmisille?
”Ai. Saanko kysyä, että miksi häänne peruuntuivat?” Laura kysyi ja minä mietin vain vähän aikaa, ennen kuin vastasin.
”Hän petti minua päivää ennen vihkimistä. Kirkossa, jossa meidät oli tarkoitus vihkiä. Minä olin tarkistamassa kirkkoa ja kuulin ääniä kirkon takahuoneesta, jossa säilytettiin minun hääpukuani. Aioin mennä sättimään mahdollista pukuvarasta, kun kuulin sulhaseni äänen. Ja siellä hän oli, täydessä touhussa minun morsiusneitoni kanssa”, sanoin katkerana. En tulisi koskaan unohtamaan sitä.
”Auts. Ymmärrän kyllä, miksi peruit häät”, Laura sanoi myötätuntoisesti.

Photobucket¨
“Kai sinä tiedät, että se mies oli selvästikin idiootti? Kukaan järkevä ihminen ei pettäisi sinua”, Laura sanoi. Tiesin hänen sanovan niin vain siksi, että halusi lohduttaa minua, mutta se tuntui hyvältä. Hänen reaktionsa erosi vanhempieni reaktioista niin paljon, että hymyilin väkisinkin.
”Minun vanhempani eivät olleet samaa mieltä. Heidän mielestään minun olisi pitänyt vain hiljaa hyväksyä asia ja mennä naimisiin”, sanoin ja näin ärtymyksen Lauran kasvoilla.
”Anteeksi kun nyt puhun näin, mutta sinun vanhempasi taitavat olla täysiä idiootteja”, hän sanoi äkäisen kuuloisena.

Photobucket
Minulla oli yhtäkkiä mukavan lämmin. Laura oli ainoa, joka oli samaa mieltä kanssani koko asiasta. Kaikki muut olivat kauhistelleet kovaan ääneen, kun purin kihlauksen ja kerroin sulhaseni pettäneen minua.
Meidän välillämme ollut jännittynyt ilmapiiri rentoutui ja me puhuimme niin monista asioista, etten enää loppujen lopuksi muistanut, mistä kaikesta olimme puhuneet.
Lauran kanssa oli helppo puhua ja minusta tuntui upealta, kun oli kerrankin joku jolle puhua. Minä opin myös paljon Laurasta.
Hän oli 19 vuotias ja hän oli lähtenyt kotoaan ollessaan 17. Hän ei ollut väleissä isänsä kanssa ja hänen äitinsä oli kuollut. Hänellä oli isoveli, jota hän palvoi ja hänen paras ystävänsä oli hänen veljensä vaimo.

Photobucket
Sitten me siirryimme keittiöön ja minä tarjosin hänelle kahvia. Itse en kovinkaan usein juonut kahvia, joten jouduin kaivamaan kahvinkeittimen yhdestä keittiön kaapeista.
”Tuo oli häälahja minun sulhaseltani. Ainoa asia, jonka hän osti tähän taloon”, sanoin ja mulkaisin halveksuvasti keitintä.

Photobucket
“Kokeillaan sitten, millaista kahvia sillä saa”, Laura sanoi hymyillen.
”Kuka muuten on sisustanut talosi?” hän kysyi yllättäen.
”Äiti. Minä inhoan tätä sisustusta, mutta hän loukkaantuisi jos muuttaisin sitä”, sanoin melkein alakuloisena. Minä en todellakaan kuulunut tähän pastellisävyillä sisustettuun taloon.

Photobucket
“Minusta sinun kannattaisi sisustaa tämä ihan miten itse tahdot. Ei kannata elää paikassa, josta ei pidä”, hän sanoi mietteliäänä ja joi kahviaan.
Minä katsoin häntä pitkään hämmentyneenä. Miten joku noinkin nuori saattoi olla niin viisas? Ja miten hän olikaan niin rohkea. Minä suorastaan ihailin häntä.

Photobucket
Vielä hetken juteltuamme kävin vaihtamassa vaatteet ja ohjasin hänet sohvalle nukkumaan. Tarjosin hänelle peittoakin, mutta hän vastasi takkatulen lämmön riittävän taatusti.
Toivotin hänelle hyvää yötä, ja kiipesin portaita pitkin omaan makuuhuoneeseeni.

Photobucket
Vedin peitteen syrjään ja asetuin makuulle.
Mielessäni kävi kyllä mielikuva siitä, miten Laura olisikin aamulla tyhjentänyt taloni kaikesta arvokkaasta ja häipynyt, mutta päätin luottaa häneen. Kukaan niin mukava ei voinut olla pahainen varas.

Photobucket
Suljin silmäni ja makasin hetken aikaa paikoillani. Nautiskelin lämmön tunteesta rinnassani ja mietin, olisinko saanut ystävän.
Talo oli hiljainen, mutta tunsin nuoren naisen läsnäolon vahvana. Minä en ollut yksin tässä minulle liian suuressa talossa.

Photobucket
Sillä alapuolellani nukkui ensimmäinen ihminen, jota saatoin kutsua ystäväkseni.


Photobucket
Aamulla olin niin hyvällä tuulella, että päätin tehdä vohveleita aamiaiseksi. Äitini olisi nuhdellut minua, ja sanonut, että kohta olisin painava kuin norsu, kun söin niin epäterveellisesti heti aamulla.

Photobucket
Asettelin juuri vohvelit lautaselle, kun kuulin Lauran kävelevän varoen keittiöön.
”Täällä tuoksuu taivaalliselle”, hän sanoi vielä hieman unisena.

Photobucket
Asetuimme molemmat pöydän ääreen syömään vohveleita ja täytyy myöntää, että ne todella olivat taivaallisia.
Juttelimme mukavia koko syönnin ajan ja Laura ei unohtanut kehua ruoanlaittotaitoani maasta taivaisiin useaan kertaan. Kehut lämmittivät mieltäni entisestään.

Photobucket
Aamiaisen jälkeen minä puin päälleni ja saatoin Lauran matkaan. Hän virnisti minulle iloisesti seistessään pihamaallani ja vilkutti nopeasti.
”Muistathan Constance, että sinä olet upea ihminen. Älä anna kenenkään väittää mitään muuta”, hän sanoi ennen kuin kääntyi ja käveli muutaman askeleen portille.

Photobucket
Sitten hän astui ulos portista ja häipyi taakseen katsomatta. Minä seisoin katsomassa ovella niin kauan, kunnes en enää nähnyt häntä. Ja jokaisella askeleella, jonka hän liikkui kauemmas, minun rinnassani oleva lämpö haaleni.


Photobucket
Minä olin jälleen yksin. Laura ei ollut antanut edes yhteystietojaan, eikä hän sanonut lähtiessään mitään siihen viittaavaakaan, että me vielä tapaisimme.
Tunsin oloni typeräksi. Miksi olin edes kuvitellut, että meistä tulisi ystäviä?

Photobucket
Pettyneenä itseeni menin laittamaan hiukseni ja vaihtamaan päälleni uuden asun. Enhän minä voinut olla kahta päivää samoissa vaatteissa. Joku saattaisi vaikka tulla käymään.
Laitoin loput vohvelit jääkaappiin ja mutisin itsekseni kiukkuisesti.

Photobucket
Sitten asetuin lukemaan sohvalle. Minä yritin nauttia lukemisesta kuten ennen, mutta siitä ei tuntunut tulevan mitään. Mietin koko ajan sitä, miten mukavaa oli jutella toisen ihmisen kanssa, joka ei koko ajan arvostellut tai yrittänyt muuttaa minua.

Photobucket
Sitten puhelin soi, ja minä vastasin siihen odottamatta mitään ihmeitä. Äitini soitti ja sanoi, että oli kuullut naapurin mummolta, että minun luonani oli ollut yötä joku naikkonen.
Hän sätti minua ja sanoi toivovansa, että se nainen oli vienyt minulta jotakin arvokasta. Siten oppisin, ettei kotiinsa pidä päästää ties mitä hiippareita.
Sitten hän rauhoittui ja alkoi selittää upeasta käsihoidostaan ja kertoa juoruja, jotka hoitolan pitäjä rouva Lohma oli kertonut.
”Ja itse asiassa, voisin tulla luoksesi käymään. Eikö sinun kirjastosi olekin remontin tarpeessa?” hän lopetti vuodatuksensa ja odotti minun vastaavan myöntävästi.

Photobucket
“Itse asiassa se on ainoa huone, josta pidän koko talossa”, sanoin ärtyneenä. Hän oli loukannut minun ainoaa ystäväntapaistani, enkä minä todellakaan jaksanut nyt sitä.
”Oletko ihan varma, että olit käsihoidossa eilen? Minä nimittäin kuulin, että et ollut poistunut talosta koko päivänä, mutta herra Benton, se isän golfkaveri oli kyllä tullut luoksesi kyläilemään koko yöksi. Oli kuulemma vielä lähtenyt tänä aamuna kravatti vinossa erittäin epäilyttävästi virnuillen. Oletko varma, ettei hän vienyt mitään? Varmistithan kaikki ne hopeiset haarukat?” sanoin ja tunsin vihan ja ärtymyksen tunteen kasvavan. Aloin päästä vauhtiin.
”Niin ja kuulin Birgitalta myös sen, että talosta oli kuulunut hyvin epämääräisiä ääniä. Ihan niin kuin sinä ja herra Benton olisitte tehneet aviorikosta siellä talossa! Minä sanoin kyllä Birgitalle, että minun äitini on niin hyvä vaimo, ettei hän koskaan tekisi sellaista”, suorastaan huusin puhelimeen.
”Hän kyllä kävi eilen illalla. Auttoi minua vaihtamaan verhoja”, äiti sanoi takerrellen sanoissaan.
”Ja minnekähän hän sitten tunki sitä verhotankoa, jos sinä kerran kiljuit siellä kuin olisit halkeamaisillasi?” sanoin ja tunsin oloni paremmaksi kuin koskaan. Olin kerrankin saanut äidin hiljaiseksi.
En tietenkään ollut kuullut mitään tällaista Birgitalta, en edes ollut puhunut sen naisen kanssa. Mutta minä tiesin.

Photobucket
“Minä en ymmärrä mistä sinä puhut”, äiti sanoi vaimeasti ja hän kuulosti järkyttyneeltä.
”Voi, et kai sinä todella petä isää? Ja vieläpä herra Bentonin kanssa! Hänhän on aivan liian nuori sinulle. Sinä kun olet jo vanha. Ja herra Bentonkin on naimisissa. Kukas se hänen vaimonsa taas olikaan?” minä sanoin ilkeästi.
”Constance! Minä en tiedä, mistä sinä olet saanut tuollaista päähäsi. Ehkä se Bentonin retku harrasti haureutta sen sisäkön kanssa. Minun pitääkin erottaa se hupakko. Ei minun talossani”, äiti sanoi ja yritti säilyttää arvokkuutensa.
”Voi äiti, minä olen varma että sinä hoidat asiat. Mutta minun talooni et koske. Itse asiassa voisin sisustaa koko talon uusiksi!” sanoin tekopirteästi.
Sitten läimäisin luurin kiinni.

Photobucket
Heti kun sain hengitykseni tasaantumaan, ovikello soi. Katsoin hetken jännittyneenä ovelle päin, ja mietin, kuka ihme siellä voisi olla. Kellokin oli jo paljon.
Sitten mietteeni katkaisi kiivas sarja koputuksia. Menin ovelle ja avasin sen varoen.

Photobucket
Nähdessäni Lauran oven takana, avasin sen kokonaan. Laura hymyili helpottuneelta ja pujahti sisään ennen kuin ehdin kutsua.

Photobucket
“Anteeksi kun tulen näin myöhään ja varoittamatta, mutta minä en tunne täältä ketään muuta! Minä taidan olla todella pahassa pulassa, Constance”, hän sanoi nopeasti ja hänen äänessään kuului pakokauhu.

Photobucket
“Rauhoitu. Mitä on tapahtunut?” minä kysyin ja mietin, mikä voisi saada Lauran noin pahasti pois tolaltaan. Hän oli vaikuttanut varsin rauhalliselta aiemmin.
Sitten kuulin auton pysähtyvän talon eteen. Laurakin kuuli sen ja kiljaisi vaimeasti. Se säikäytti minutkin.
”Voi ei, ne löytävät minut”, hän sanoi panikoiden.


Photobucket
“Mitä on tapahtunut?” minä kysyin uudelleen ja kuuntelin tarkoin, kuuluisiko ulkoa askelia. Mutta auto oli vasta pysähtynyt, eikä kukaan ollut tullut siitä vielä ulos.
”Minä menin sovittuun paikkaan, mutta hän ei ollut siellä. Mutta siellä oli nuo tyypit. Minä olen paennut niitä jo kauan ja luulin, että olin eksyttänyt ne. Minä pakenin niitä taas ja piilouduin. Mutta ne löytävät minut aina, menin minne tahansa”, hän sanoi ja näytti siltä, että oli pyörtymäisillään.
Minä en ymmärtänyt, mitä hän puhui.

Photobucket
Halasin häntä lujasi, jotta hän rauhoittuisi.
Lauran hengitys tasaantui hiljalleen ja sitten kuulin kuinka auton ovi aukesi ja sulkeutui ulkona. Sitten joku avasi portin.

Photobucket
“Minä en tiedä, mitä on tapahtunut, mutta en aio antaa mitään pahaa tapahtua sinulle”, sanoin ja katsoin Lauran pelokkaita silmiä.
Askeleet kuuluivat nyt pihakiveyksellä. Ne olivat hitaat ja epäröivät.
”Sinä olet minun ainoa ystäväni ja minä suojelen sinua. Mene yläkertaan ja piiloudu minne vain voit. Minä en päästä ketään sisään”, sanoin ja päästin irti Laurasta, joka juoksi portaat ylös.
Minä käännyin odottavasti katsomaan ovea.
Ja sitten ovikello soi.

3 kommenttia:

  1. Olipas jännittävä aloitus ja todella koukuttava! Tykkäsin tosi paljon tästä ja jään aivan varmasti seuraamaan :)

    VastaaPoista
  2. Tämä tarina vaikuttaa todella, todella hyvältä! :) Jäi tosi jännittävään paikkaan, en malta odottaa jatkoa. (:

    VastaaPoista
  3. Tykästyin tähän tarinaan jo sillon, kun luin ton prologin (en tiiä, miksen sillon mitään kommenttia laittanu) ja hyvältä vaikuttaa edelleen :)
    Jatkoa odotan...

    VastaaPoista